Background image
Career stories
Laadukkaan tuotteen voi tunnistaa myös näppituntumalla
20.6.2018

Laadukkaan tuotteen voi tunnistaa myös näppituntumalla

Viime kädessä laadunvarmistaja punnitsee, onko tuote lupauksien mittainen. Ferromekillä jo vuodesta 1996 koneistajana työskennellyt Stefan Simell antaa tuotteille lähetysluvan vasta sitten, kun on itse vakuuttunut niiden laadusta. Vuoden ajan pakkaamossa ja laadunvalvonnassa työskennellyt alan ammattilainen tietää, mitä asiakkaat odottavat.

Kun tuotteet ovat lähtövalmiina asiakkaille, Stefan käy toimituksen vielä läpi. Laadukas tuote on täsmälleen asiakkaan antamien mittojen ja kuvien mukaan tehty. Laadunvalvonnassa tarkistetaan, että toleranssit täyttyvät. Entä millä muulla tavalla hän kuvailisi laadukasta tuotetta?
—Laadukkaan tuotteen voi tunnistaa myös näppituntumalla. Hyvin tehty tuote on sileä eikä siinä ole teräviä reunoja. Valmistukseen on valittu asianmukaiset työkalut ja hyvät raaka-aineet. Käyttäjälleen laadukas tuote on siis hyvin viimeistelty ja juuri sellainen, jonka asiakas on tilannut, Stefan sanoo.

Pelkällä tuotteella laatua ei kuitenkaan tehdä. Yhteydenpito asiakkaan kanssa, toimitusaikojen noudattaminen ja oikeiden määrien toimittaminen ovat niin ikään tekijöitä, jotka asiakas mieltää laaduksi.

Työturvallisuus edellä
Stefan antaa työturvallisuusasioissa kiitosta toimitusjohtaja Kim Åkerlundille.
—Työturvallisuusasioista pidetään täällä hyvää huolta. Mahdollisiin puutteisiin kiinnitetään huomiota heti, ja ne korjataan.
Hän toteaa myös, että siistit työtilat ja toimivat koneet vaikuttavat lopputuotteeseen. Toimivien työtilojen tuotanto rullaa hyvin ja turhaan etsimiseen ei kulu aikaa. Uudet ja hyvin huolletut koneet eivät myöskään aiheuta turhia tuotannon katkoksia. Tehtaan tilojen ylläpito ja siivous on henkilökunnalle itsestäänselvyys. Kaikki pitävät huolen siitä, että oma alue on järjestyksessä.


Kasvun tueksi lisää tekijöitä
Henkilöstön määrän kasvaessa toimintakin muuttuu. Kun tekijöitä on paljon, toimintatavat pitää osata määritellä ja työn tekeminen pitää olla järjestelmällistä. Nykyään tehtaalla käy puheensorina, jossa puhutaan ruotsin lisäksi myös suomea ja englantia. Englanti on yleinen kommunikointikieli eri maista kotoisin olevien työntekijöiden kanssa. Voi siis sanoa, että Ferromekin tehtaalla on kansainvälinen tunnelma.
—Vaihtuvuus työyhteisössämme on pientä, mikä johtuu varmaankin siitä, että henkilöstön asiat hoidetaan hyvin. Kun asenne on oikea, meidän työyhteisössämme pärjää kielellä kuin kielellä.
Stefan toivottaakin uudet tekijät tervetulleeksi:
—Uskon yrityksemme jatkuvaan kasvuun, joten olisi mukava saada lisää tekijöitä joukkoomme. Töitä on runsaasti ja työporukassa vallitsee hyvä henki.